MOSHFEST III tuo Pensselitehtaalle navakan kattauksen hieman keskimääräistä äänekkäämpää musisointia.
DEMONIC DEATH JUDGE on viidennellä albumillaan “Absolutely Launched” jättänyt aiemmat eteerisemmät ja psykedeliaan kallellaan olevat äänimaisemansa taakse ja palannut suorempaan, likaiseen ja väkivaltaiseen blues-henkiseen rymistelyyn.
Keväällä viidennen albuminsa “Another Town” julkaissut PUER soittaa ensimmäisen keikkansa sitten vuoden 2019.
KADOOM on uusi Porvoolainen stoner/sludge-maisemissa kyntävä maansiirtokone, joka löytyy myös Pensselitehtaalta, heti edellisen naapurista.
MOTHER GOOSE on helsinkiläis-porvoolainen, 80-luvun lopussa perustettu vaihtoehto-rockia soittava yhtye jonka esikoislevy ilmestyi vuonna -92 ja viimeisin The Only True Mother Goose vuonna 2017.
Ovet klo 19:00. Show klo 21:00. K18.
Häneltä on silloin tällöin kysytty: milloin pidät konsertin oman musiikkisi kanssa? Nyt on aika.
PEKKA LAINE & THE ENCHANTED klo 21:00
PEKKA LAINE elää kaksoiselämää. Päivisin hän on arvostettu Yleisradion musiikkitoimittaja, joka suosituissa radio-ohjelmissaan ja televisiodokumenteissa myllää populaarikulttuurin syövereissä. Sitten on se hämärämpi puoli eli kitaristi ja musiikintekijä Pekka Laine. Kulttimainetta nauttivan The Hypnomen-yhtyeen primus motorina Laine on 1990-luvulta asti tehnyt villisti kuplivaa instrumentaalimusiikki. Kitaralegenda Esa Pulliaisen rohkaisemana ja yllyttämänä syntyi soolodebyytti The Enchanted Guitar of Pekka Laine vuonna 2021. Levy on rakkaudentunnustus lumotulle soittimelle, sähkökitaralle ja sen kosmisille kaiuille.
Seuraava askel oli vääjäämätön. Maaginen mielikuvitusmatka on vietävä live-yleisön eteen ja syntyi Pekka Laine & The Enchanted. Kuusimiehisessä unelmayhtyeessä kokemus ja näkemys kohtaavat nuoruuden vimman, kun indie- konkarit ja uuden polven tyyliniekat hyppäävät saman raketin kyytiin. Livesovituksina Laineen instrumentaalisävellykset tarjoavat mielikuvitusmatkailua koko rahalla. Luvassa on psykedeelisiä rantalomakokemuksia, jännittäviä hetkiä länkkärimaisemissa, pikapyrähdyksiä avaruuteen ja surrealistisia seikkailuita.
Pekka Laine & The Enchanted on:
Pekka Laine – kitara
Tommi Pietiläinen – kitara
Topias Tiheäsalo – kitara
Toni Liimatta – koskettimet
Väinö Karjalainen – basso
Mooses Kuloniemi – rummut
Spotify: PEKKA LAINE & THE ENCHANTED
Instagram: HTTPS://WWW.INSTAGRAM.COM/PEKKALAINEMUSIC/
FORWARD FOLKS klo 20:00
Taiderautalankatrio Forward Folks soittaa itse tehtyjä sanattomia lauluja kaipauksesta. Keikoillaan Forward Folks johdattaa kuulijan oman kaipauksensa äärelle ja luo kiihkeän sallivan ja armollisen ilmapiiriin, jossa saa kaivata myös sitä, mitä ei myönnä kaipaavansa.
Lauri Vennonen sähkökitara
Mikko Nikula sähköbasso
Pete Sämpi rummut ja perkussiot
Äänellä, joka kuulostaa ikiaikaiselta kaikuilta, mutta jonka sielu vielä muistaa – monialainen
taiteilija Venior luo mukaansatempaavia ääni- ja visuaalisia maailmoja studiossaan Emäsalossa.
Luonnon lauluja kanavoiden hän yhdistää orgaanisen ja elektronisen, luoden genrejä ylittäviä
äänimaisemia, Voimakkaalla äänellään, joka liikkuu todellisuuden verhojen läpi – menneisyyden,
nykyisyyden ja tulevaisuuden – Venior kutsuu kuulijan syvälle matkalle. Muinainen kuiskaus, kun
jalkamme koskettavat paljasta, raakaa maaperää. Kävely autiomaassa, luiden löytäminen, jotka
muistuttavat meitä siitä, keitä olemme. Mitä olemme tehneet maalle? Minne tästä eteenpäin? Kun
putoamme erillisyyden illuusiosta, ei ole muuta paikkaa laskeutua kuin takaisin maahan. Annetaan
tuulen viedä rukouksemme, jotta sydämissämme olevat kukat kukkisivat jälleen.
Syksyn kitaramusiikin täyteisellä kiertueella suomalaisen kitaramusiikin klassikkomiehet
Ben Granfelt ja Jarmo Nikku ovat pitkästä aikaa kitaraklassikoiden parissa.
Miehet ovat soittaneet aiemminkin yhdessä menestyksekkäästi ja tämän tyylinen kiertue laajentaa molempien horisonttia. Jarmo: “Mä tykkään soittaa Benin ja bändin kanssa koska siinä on aina ‘vaaran tuntua’ kun improvisoinnille on tilaa. Me tullaan niin eri skeneistä kun Ben on soittanut bändeissä missä soolot on pitkiä rakennelmia ja mun oma roolit on ollu sideman-tyyppisiä. Tässä ryhmässä saa rakennella mielinmäärin. Mun nuoruuden musamaku näyttäytyy tällä rundilla aika hyvin.”
Miesten keskinäinen arvotus korostuu lavalla ja sen ulkopuolella. Ben: “Olen tuntenut Jarmon siitä lähtien kun myin hänelle kieliä ja plektroja Kitarapajassa about -85. Ollaan soitettu monta kertaa yhdessä jo ja tämä Classic Guitar Rock -kiertue on hieno tapa jatkaa yhteistyötä. Jarmo on se ‘Guitar George, he knows all the chords’ -tyyppi ‘Sultans of swing’ -biisissä, mahtava soittaja ja hieno mies.”
Kiertueella kuullaan kappaleita molempien uran varrelta sekä tarkkaan valikoituja
kitararock-klassikoita. Tiedossa on siis tyylikästä rockia pimeneviin syksyn iltoihin.
Kiertueella mukana myös Masa Maijanen (basso) ja Jari Salminen (rummut).
Ovet klo 19:00. Show klo 21:00. K18.